Kuka?

Liisa Ukkola-Vuoti on vantaalainen asiantuntija, luennoitsija ja tietokirjailija. Hän työskentelee terveyden ja hyvinvoinnin parissa ja kirjoittaa näyttöön perustuvaa populaaria tietokirjallisuutta. Koulutukseltaan Ukkola-Vuoti on lääketieteellisen genetiikan tohtori, jolla on takanaan myös tiedeviestinnän ja pedagogian opintoja. Tutkimuksissaan hän on tarkastellut musikaalisuuden, luovuuden ja mielenterveyshäiriöiden taustalla vaikuttavaa yleistä genetiikkaa ja farmakogenetiikkaa. Musiikki ja luovuus ovat mukana Ukkola-Vuotin elämässä myös monenlaisina harrastuksina, kuten konserteissa käymisinä, kitaran soittona ja piirtämisenä. Ukkola-Vuotin esikoistietokirja ”Musikaaliset geenit – hyvinvointia musiikista” julkaistiin vuonna 2017 (kustantaja: S&S). Kirja on herättänyt paljon kiinnostusta mediassa ja yleisössä. Ukkola-Vuoti on luennoinut musiikin hyvinvointivaikutuksista ja musikaalisuuden biologisesta taustasta useissa tilaisuuksissa. Tietokirjan lisäksi hän on kirjoittanut tieteellisiä julkaisuja ja populaareja artikkeleita. 

 

 

Haastatteluja mediassa, esimerkiksi:


Miksi musiikki hoitaa? (7.8.2018, Eeva) 
Kun musiikki soi, Jani Rantasessa ei tapahdu mitään – hän kuuluu pieneen vähemmistöön, jolle musiikki on yhdentekevää, ja ilmiölle on nyt löytynyt selitys (12.4.2018, HS) 
Rakastatko musiikkia? 5 yllättävää tapaa, joilla lempimusiikki vaikuttaa tutkitusti terveyteen (17.2.2018, Iltasanomat) 
Musiikin kuuntelu lievittää kipua (3.11.2017, YLE) 
5 syytä kuunnella musiikkia (Pirkka) 
Lempibiisin kuuntelu vapauttaa hyvänolon hormoneja aivoissa aivan kuin seksiä harrastaessa, alentaa stressiä, vähentää kipuja – ja saattaa jopa periytyä lapselle (4.10.2017, HS) 
Musiikki ei paranna sairauksia, mutta voi täydentää muuta hoitoa tehokkaasti (27.9.2017, IL) 
Kalle Haatanen – Musikaaliset geenit (25.11.2017) 
Kultakuume – Musikaalisuus on geeneissä ja se voi hypätä sukupolvien yli kuten punatukkaisuus (2.10.2017) 
Radio Suomen ilta – Musiikki voi toimia jopa lääkkeenä (3.10.2017) 
Nosto – Musiikilla on valtava vaikutus hyvinvointiimme 15.6.2017 



 

 

 

Yhteystiedot:

Kirjalijavierailu- ja haastattelupyynnöt:
Liisa.ukkola(AT)gmail.com 

Ukkola-Vuoti luennoi mielellään kirjansa aiheesta ja/tai työstään eri kohderyhmille. Luentonsa hän räätälöi yleisön kiinnostuksen mukaan. Ukkola-Vuoti on luennoinut esimerkiksi seuraavilla otsikoilla: ”Mitä musiikki on ja miten se vaikuttaa terveyteen?”, ”Musiikin hyvinvointivaikutukset” ja ”Musikaaliset geenit – hyvinvointia musiikista”. 

Twitter: liisa_ukkola
Osta kirja: Kustantamo S&S
Kirjailijakuvat, kirjan kannet ja lisäkuvat:
Kustantamo S&S Media 

Tuotanto: 
Musikaaliset geenit – hyvinvointia musiikista (2017, kustantamo: S&S)
Tieteelliset artikkelit: Linkki